tiistai 14. helmikuuta 2012

Bb Cream Miracle Skin Perfector

Tällä kertaa testailen Garnierin uutta kasvovoidetta. Kyseessä on BB-voide eli muualla maailmassa tunnettu Blemish Balm -voide jonka tarkoituksena on tavallisen kasvovoiteen tapaan hoitaa, mutta samalla mm. tasoittaa ihon sävyä ja häivyttää virheitä, sekä heleyttää.
BB-voiteet on kehitetty alunperin hoitamaan ihoa leikkauksen jälkeen, häivyttäen arpia ja tasoittamaan ihoa mutta en hetkeäkään ole uskonut että tämä oikeasti tekisi sen.
Suhtauduin voiteeseen skeptisesti, mutta halusin kuitenkin kokeilla kun kyseinen tuote on markettienkin hyllyyn saapunut ja siitä puhutaan kaikkialla.


Itselläni on ehkä n. 1000 iho-ongelmaa. Hormonista johtuvaa aknea poskilla vaikka ennen ihoni oli hyvinkin siloinen. Sen lisäksi kärsin couperosasta poskilla ja nämä kaksi ongelmaa yhdistettynä naamanihan on tietysti iso, pahkurainen tomaatti. Nice.

Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho, ei siis mitenkään erityisen rasvainen vaikka näppylöitä onkin, vaan inhottavan sekava ja kirjava kuiva koppura kera finnien.

Päätin kokeilla tätä ihmevoidetta meikin alle, sillä tällä tomaattinaamalla ei oleskella ilman meikkiä kuin korkeintaan kotona lasten kanssa mikäli ei halua pelotella ohikulkijoita. Eli ihan normaalien aamuputsausrutiinien jälkeen levitin voidetta kasvoille.

Voide levittyi hyvin, ja tuntui hyvältä. Kosteutti ihoani juuri sopivasti, mistä tykkäsin! Iho ei jäänyt liian rasvaisen tuntuiseksi, muttei myöskään kuivaksi. Tosin näin tekee moni muukin, ihotyypilleni sopiva voide.

Vaikka suhtauduin skeptisesti,  yllätyin kuitenkin aavistuksen  tuloksesta. Okei, en tietenkään saanut lehtikuvien photoshopattua täydellisen sileää kansikuvaihoa, mutta paremman, sileän, heleän ja kauniimman kuin pelkällä kosteusvoiteella. Tosin tätä ihoa ei enää voi rumentaa, joten kummoista ei tarvita jotta näyttää paremmalta.

Mutta. Eikös mikä tahans tavallinen sävytetty päivävoide aja ihan saman asian? Se ei ehkä hoida arpia, mutta hoitaako tämä? Sen nään viikkojen kuluttua kun olen käyttänyt tätä "ihmeainetta" säännöllisesti. En silti jaksa odottaa ihmettä, tuskis aknearpiini tehoaa enää muu kuin laser.

Meikki levittyi iholle kivasti, eli sopii siis meikinalusvoiteeksi ainakin, jes jes.

En kuitenkaan allekirjoita Garnierin lupausta vallankumouksellisesta kaikki ongelmat voittavasta ihmevoiteesta. Kelvollinen, mutta en kuitenkaan pomppinut riemusta. Mieleni tekisi kokeilla niitä oikeita BB-voiteita, mutta toistaiseksi pysyn kukkarolleni sopivissa tuotteissa ja kärsin tomaatista jota kosmetologini yrittää hoitaa :)

1 kommentti:

  1. Olet huono bloggaaja enkä tykännyt yhtään kun olet niin huono että en tykännyt ja oli hyvin huono. Miksi teit kauneus blogin kun olet niin ruma ja tuo sinun omituinen tatuointisi on ruma. Tekstiä ei aina edes ymmärrä.

    VastaaPoista